
Meidän arvot
1. LUOTAMME TOISIIMME
Rakennamme avointa, turvallista ja vuorovaikutteisuuteen kannustavaa ilmapiiriä puhumalla rohkeasti vaikeistakin aiheista. Uskallamme mokata. Tuemme ja autamme toisiamme. Onnistumme yhdessä ja yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.
2. VAALIMME YHDENVERTAISUUTTA
Yhteisömme rakentuu meidän jokaisen kautta. Arvostamme toistemme erilaisuutta, ja meillä saa vapaasti olla juuri sitä mitä on. Tiedostamme erilaisten lähtökohtien vaikuttavan tapaamme ajatella, tuntea ja kokea; tästä huolimatta – ja juuri siksi – hyväksymme toisemme yksilöinä ja kunnioitamme toisiamme.
3. ARVOSTAMME AMMATTITAITOA
Muodostamme tiimin, jonka jäsenillä on painotuksiltaan vaihtelevaa osaamista. Vaikka vahvuutemme ja työskentelytapamme poikkeavat toisistaan, on meille yhteistä palo tekemiseen. Haluamme oppia, kehittää ja kehittyä yhdessä asiakkaidemme kanssa. Työssämme tavoittelemme laatua, joka lunastaa – ja jopa ylittää – odotukset.
Missio
Teemme markkinoinnista toimivampaa ja simppelimpää. Auttamalla hyviä tyyppejä menestymään menestymme myös itse. Emme tee töitä ankeuttajien kanssa.
Visio
Uudistamme markkinoinnin. Asiakkaamme ovat meistä ylpeitä, koska olemme muuttaneet kuluerän tuottavaksi investoinniksi.
Asiakaslupauksemme
MARKKINOINTITOIMISTO, JOKA TOIMII.
MEISTÄ KEHTAAT KERTOA.
Vaikuttavuus syntyy yhteistyöllä. Yhdessä johdettu markkinointi ja jatkuva tekeminen vievät kohti tavoitteita. Ajattelemme, luomme ja teemme. Vaikuttavampaa markkinointia. CTA.
