Markkinointi vaatii rohkeutta, avoimuutta ja halua kokeilla uutta. Näin vuoden 2025 alkumetreillä on hyvä ymmärtää, että asiakkaat ja kumppanit eivät ole vain palveluidemme käyttäjiä, vaan parhaimmillaan aktiivisessa roolissa kasvua mahdollistamassa.
Tyytyväiset asiakkaat ja kumppanit ovat aina parasta markkinointia
Tyytyväisyys saa kertomaan kokemuksista muillekin. Suosittelut ovatkin valuuttaa, jonka arvo ei ole vähentynyt edes näin algoritmien ja tekoälyn aikakaudella. Viimeisen 10 vuoden aikana mekin olemme päässeet työskentelemään satojen asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Se on valtava määrä väkeä, joka tuntee tapamme. Se on myös edelletys sille, että uskaltaa suositella.
Mutta haluaako kukaan suositella ilmaiseksi, tai kuuluisiko edes? Olisiko suosittelu mukavampaa, jos sitä vietäisiin piirun verran pidemmälle?
Asiakashankinta maksaa
Joskus paljonkin, ja perinteisesti nämä investoinnit suunnataan uusiin myyjiin tai sitten buukkauspalveluihin, mainontaan, tapahtumiin tai erilaisiin kampanjoihin. Mutta miksei tätä samaa budjettia voisi kohdistaa myös sinne, missä se tuo todistetusti parasta tulosta? Siis suoraan sinne, jossa yrityksen toimintatavat tunnetaan jo niin hyvin, että tästä ollaan valmiita kertomaan muillekin.
Työstä kuuluu maksaa korvaus
Kun asiakkaiden ja kumppaneiden panosta arvostaa, miksipä ei näyttäisi tuota arvostusta ihan konkreettisesti? Rahallinen korvaus on konkreettinen tapa sanoa: ”Kiitos, että autat meitä menestymään.”
Tämä ajatusmalli on taustalla suosittelukampanjassamme.
Mikä on tämä kampanja?
Mikäli ajatus miellyttää, tutustu rohkeasti suosittelukampanjaamme Suosittele meitä ja ansaitse 1000 €. Tämä kampanja on rakennettu kumppanuudelle. Helppoa, avointa ja reilua.
Mitä tulemme tästä oppimaan?
Suosittelukampanja on tammikuussa 2025 lanseeraamamme kokeilu, mutta myös lupaus siitä, että olemme valmiita kehittämään ja kehittymään yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa. Tuloksia pääsemme arvioimaan tulevan kevään aikana. Pysy kuulolla!