Vaikuttava brändi on jo miltei elinehto. Brändin merkitys yritykselle on kiistaton, sillä se vaikuttaa monin tavoin yrityksen menestymiseen – kykyyn houkutella ja pitää asiakkaita, erottautua kilpailijoista ja kasvaa.
Hyvä brändi nostaa yrityksen tuotteiden ja palveluiden arvoa asiakkaiden silmissä ja tekee siitä näin halutumman yhteistyökumppanin ja työnantajan. Brändi ei kuitenkaan koskaan ole valmis; se vaatii jatkuvaa kehittämistä ja kertomista, joka vaatii taustalleen strategista ajattelua. Tässä me olemme hyviä!
Me autamme rakentamaan brändin, josta kehtaa kertoa! Hyvä brändi
- vakuuttaa ja vaikuttaa – sanojen, visujen ja ennen kaikkea tekojen kautta.
- herättää tunteita – usein puolesta ja vastaan.
- rakentuu aidolle ja vahvalle perustalle.
- vauhdittaa tavoitteiden toteutumista.
Jotta brändistä saataisiin hyvä, tulee ensin määrittää, miten kokonaisuus esitetään. Tärkeintä on aitous ja rehellisyys, sillä päälleliimattuun brändiin on vaikea samaistua.
Toimissaan läpinäkyviä ja johdonmukaisia brändejä arvostetaan kaiken aikaa enemmän, ja rakennusaineet tähän löytyvät yrityksen/organisaation sisältä. Meidän tehtävämme on löytää tarvittavat ainekset ja koostaa ne vetoavaksi, vakuuttavaksi ja sitouttavaksi kokonaisuudeksi.
Me jaamme brändin kahteen osaan – brändistrategiaan ja brändi-identiteettiin
Ennen sloganeita tai logoa on tärkeä määrittää brändin ydin, jonka teemme yhdessä kartoittamalla yrityksen arvot, mission ja vision. Näistä aineksista koostamme brändistrategian, jolle konkreettinen brändi on helppo rakentaa. Brändistrategiassa määritellään brändin ydin.
- Hierarkia
- Arvot
- Missio
- Visio
- Positiointi
- Erottuvuustekijät
- Tavoitemielikuvat
- Asiakaslupaus
- Kohderyhmät
- Äänensävy
Brändistrategian koostamisen jälkeen siirrymme sen pohjalta johtamaan brändi-identiteettiä, jossa brändi määrittyy sanallisesti ja visuaalisesti.
Sanallinen
- Ydinviestit kohderyhmittäin
- Slogan
- Bränditarina
Tunnus (logo + liikemerkki)
- Tunnuksen suoja-alue
- Tunnuksen käyttö
Visuaalinen ilme
- Visuaalinen elementti
- Kuvamaailma
- Sovellusesimerkit
Graafinen ohjeisto
- Typografia
- Värit
- Lomakkeisto
Miten toteutamme tämän?
Olipa kyseessä sitten uuden brändin tai jo olemassa olevan kehittäminen, aloitamme aina tapaamisella, jossa yhdessä asiakkaan kanssa sovimme tavoitteet ja aikataulut.
Mikäli brändistrategiaa ei ole vielä luotu, jatkamme yhteisiin työpajoihin, joissa määrittelemme brändin strategisella tasolla. Osana prosessia keskustelemme mielellämme myös sidosryhmien kanssa. Näin saamme näkymään syvyyttä.
Kun brändistrategia on luotu – tai jos tällainen on jo olemassa – ryhdymme suunnittelemaan brändi-identiteettiä, eli sitä, kuinka brändi määrittyy ja ilmentyy sanallisesti ja visuaalisesti. Lopputuloksena meillä on brändikäsikirja, jonka kansien välissä määritellään kootusti kaikki hyvään brändiin tarvittava!
Hinnoittelu
Brändistrategia alkaen 5000 € + alv
Brändi-identiteetti alkaen 4000 € + alv
Hyvät ideat käyttöön markkinointistrategialla – mieluiten heti!
Brändin rakentamisen yhteydessä syntyy usein valtavasti markkinointi-ideoita. Valitettavan usein nämä ideat jäävät kuitenkin vain ideoiksi, joita ei päädytä toteuttamaan, vaikka ne olisivat kuinka hyviä. Tämä haaste on helpolla taklattavissa.
Kun brändi on luotu, rakennamme yhdessä asiakkaan kanssa kokonaisuudelle selkeän markkinointistrategian, joka selkeyttää ja erottelee taktisen ja brändimarkkinoinnin toimenpiteet. Erityisesti brändimarkkinoinnissa strategia on keskiössä, sillä sen tuloksia ei mitata perinteisillä mittareilla.
Brändityön yhteydessä laadittu tai päivitetty markkinointistrategia tuo lisäarvoa juuri toteutetulle brändityölle tuomalla uutuuttaan hohtavan brändin tismalleen oikean yleisön ihasteltavaksi.
Hinnoittelu
Markkinointistrategia alkaen 3500 € + alv
Pyydä tarjousHuonon brändin rakentaminen (maksaa, muttei maksa vaivaa)
Hyvän brändin rakentaminen on moniulotteinen prosessi, joka vaatii johdonmukaista työtä ja sitoutumista. Se on yhdistelmä aitoutta, tunnesiteitä, selkeää viestintää ja konkreettisia tekoja. Kun nämä elementit yhdistyvät oikein, brändi ei ainoastaan vakuuta ja vaikuta, vaan luo myös kestävän perustan tulevalle.
Kaipaatpa apua nykyisen brändin kehittämiseen tai uuden luomiseen, ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä läpi ainekset, joilla brändistä tehdään hyvä. Sellainen, josta kehtaa kertoa.