Markkinointitoimisto CTA vahvistaa organisaatiotaan nimittämällä Sami Lapin liiketoimintajohtajaksi. Myyntijohtajana aiemmin toimineen Samin vastuulle siirtyy jatkossa myös yrityksen koko projektiliiketoiminta.
Liiketoimintajohtajuus on luonteva jatkumo Samin yrityksen sisällä hiljalleen vakiintuneelle roolille. Myynnin ja asiakastuntemuksen ohella Sami hallitsee ja tuntee prosessimme, joten muutos tulee vääjäämättä selkeyttämään tekemistä niin tiimin kuin asiakkaidemmekin suuntaan.
– Kuuden CTA:n kanssa rinnakkain kasvamamme vuoden kohdalla on hienoa nähdä, miten olemme erilaisin projektein mahdollistaneet kehittymisen myös asiakkaillemme. Uudessa roolissani keskityn etenkin projektijohtamisen selkeyttämiseen ja tehostamiseen. Tämä näkyy jatkossa entistä sujuvampana yhteistyönä ja yhä parempina lopputuloksina, tietää Sami.
Vaikka luvassa on siis entistä sujuvampaa projektien johtamista ja parempaa asiakaskokemusta, aivan kaikki ei suinkaan muutu – työtä kun tehdään jatkossakin tuttujen kasvojen johtamana.
– On hienoa saada Sami ihan virallisestikin tähän rooliin. Järjestelyllä selkeytämme vastuita, ja samalla myös itselleni vapautuu kaistaa jatkuvan liiketoiminnan palveluiden kehittämiseen, kertoo CTA:n toimitusjohtaja Aki Karkulahti.
Lisätietoja

Aki Karkulahti
Toimitusjohtaja
Yrittäjä
0408329176
aki@cta.fi

Sami Lappi
Liiketoimintajohtaja
Osakas
0400 219 735
sami@cta.fi