Milloin on se oikea aika tehdä?
Yrityksissä osataan usein kysyttäessä kertoa varsin hyvin, mitä markkinoinnissa pitäisi tehdä.
Brändi materiaaleineen kaipaisi uudistamista eivätkä verkkosivutkaan oikein enää vastaa sitä, mitä ollaan tai haluttaisiin olla. Markkinointi kaipaisi sekin selkeämpää suuntaa, myynti puolestaan tukea ja tunnettuus sekin vahvistamista.
Tarpeet ovat usein helposti tiedossa – enää pitäisi vain tehdä!
Haaste onkin usein siinä, että arjessa tekemisen rinnalle tulee jatkuvasti jotain kiireellisempää, ja niin pitäisi-sanassa esiintyvä konditionaali siirtää tunnistetut tarpeet pitoon – seuraavaan palaveriin, kuukauteen tai kvartaaliin.
Liiketoiminnan tavoitteet eivät kuitenkaan odota.
Täydellistä hetkeä saa odottaa pitkään
Markkinoinnin kehittämiselle ei aina löydy valmista paikkaa kalenterista. Aikaa, osaamista, tekijöitä tai budjettia voi olla rajallisesti, eikä oikea ratkaisu välttämättä ole heti tai helposti otettavissa.
Etenkin suurempia päätöksiä pitääkin harkita – on tärkeää tietää, mitä ollaan tekemässä, miksi ja kenelle. Suunnitelmallisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaiken pitäisi olla täydellisesti selvillä ennen ensimmäistä askelta.
Kun tiedämme, mitä liiketoiminnassa tavoitellaan, kenet haluamme tavoittaa ja mitä markkinoinnilla halutaan saada aikaan, pystymme tekemään perusteltuja valintoja.
Sen jälkeen suunnitelman täytyy vielä muuttua teoiksi.
Hyvä suunnitelma näkyy tekemisenä
Markkinointistrategialla on itseisarvon sijaan välinearvo. Se luo arvoa ohjaamalla valintoja ja muuttaa ne tavoitteelliseksi tekemiseksi. Sama pätee myös brändiin.
Brändityön ensisijainen tavoite ei ole hieno brändikäsikirja, vaan vahvempi perusta, joka näkyy kulttuurissa, viestinnässä, asiakaskokemuksessa ja lopulta liiketoiminnan kannattavuudessa.
Hyvä suunnitelma myös helpottaa tekemistä. Kaikkea mahdollista ei tarvitse tehdä, kun olennainen on tunnistettu. Kun yhteinen suunta on lukittu, ei keskustelua tarvitse aloittaa jokaisen päätöksen kohdalla perusteista.
Sitten tarvitaan enää keinot viedä suunnitelma käytäntöön.
Kaikkea ei tarvitse osata itse
Harvassa yrityksessä on omasta takaa kaikki se osaaminen ja resurssit, joita markkinoinnin strategiseen johtamiseen, operatiiviseen ohjaamiseen ja laadukkaaseen toteutukseen tarvitaan. Eikä tarvitsekaan olla.
Kun tarve on tunnistettu, voi seuraava askel hyvin olla oikean kumppanin ottaminen mukaan.
Me CTA autamme yrityksiä määrittämään, mitä markkinoinnilla oikeasti halutaan saada aikaan, rakentamaan sitä tukevan suunnitelman ja ennen kaikkea viemään suunnitelman käytäntöön.
Hyvä aikomus on jo hyvä alku – ja kun se synnyttää tekemistä, pitää kohta ruveta nauttimaan tuloksista!

Sami Lappi
Liiketoimintajohtaja
Osakas
0400 219 735
sami@cta.fi